bosch-kuva

Bosch – menestystarina, joka kestää aikaa

Prologi

1800-luvun lopun Saksa. Parrakas insinöörismies nimeltä Robert avaa ensimmäisen pajansa Stuttgartissa. Vaikka vuosia tästä hetkestä on kulunut jo päälle sata, maailma muistaa miehen. Ei pelkästään kansainvälisen monialajätti Boschin perustajana, vaan herrasmiehenä, jonka perintö elää tässä päivässä.

Tarina

Tarina ei suinkaan kerro vain yhdestä miehestä. Se kertoo tuhansien ja taas tuhansien ihmisten ponnistelusta, joka on siivittänyt yrityksen tämän päivän asemaan ja maineeseen. Bosch-tuotteiden luotettavuus kertoo periksiantamattomasta asenteesta laatua ja jatkuvaa kehitystyötä kohtaan. Tämän päivän Bosch kumartaa menneelle perinteitä kunnioittaen, mutta askeltaen vakaasti kohti tulevaa. Mistä rakentuu tämän päivän ja huomisen Bosch? Kaikkea tämä tarina ei paljasta, mutta näistä kolmesta Boschilla ei luovuta:

#1 Inhimillinen jättiläinen

Talo on todella iso, lähes 400 000 ihmisen valtava konserni, jonka lonkerot ulottuvat jokaiselle mantereelle. Voiko tällaisen jättiläisen toiminnassa olla jotain inhimillistä?

”Täällä ei tunne oloaan pieneksi huolimatta siitä, että olemme kansainvälisesti iso toimija. Suomessa meitä on Robert Bosch Oy:ssä siinä kahdeksankymmentä henkeä, ja tunnelma on mutkaton, kun kaikki tuntevat toisensa”, nyökyttelee Robert Bosch Oy:n viestintäpäällikkö Niina Haasola. Suomessa Robert Bosch Oy on monialainen myynti- ja markkinointiorganisaatio, joka palvelee loppukäyttäjää jälleenmyyjien kautta. Ison kansainvälisen yrityksen voimavarat ja pienemmän yksikön yhteen puhaltava voima on kombinaatio, johon hän on tyytyväinen. Hän on itse asiassa tyytyväinen moneen asiaan. Päätöksiä pystytään tekemään myös paikallisella tasolla, ja tukea työlle saa läheltä.

#2 Vastuullinen strategia

Ylätason päätökset resonoivat yksilön arkeen arvoina, jotka ohjaavat päivittäisiä valintoja. Suosimalla kestäviä, vastuullisia ja oikeudenmukaisia toimintatapoja puhalletaan henkeä yrityksen strategiaan. Vain pitkäjänteinen, määrätietoinen työ ohjaa laivaa vakaasti haluttuun suuntaan; ohituskaistat luovutetaan suosiolla hurjastelijoille. Menestystä janotaan kyllä, mutta sitä ei tehdä arvojen tai ihmisten kustannuksella. Yrityksen toimintaa kuvaa hyvin sen tapa panostaa vahvasti tuotekehitykseen ja yhteiskunnalliseen hyvään. Parrakkaan herrasmiehen perintö on juurtunut syvälle tämän päivän Boschiin.

#3 Kaiken perustana arvot

Henkilöstöä ja sen ammattitaitoa arvostetaan täällä korkealle. Substanssiosaamisen kehittämisen lisäksi ihmisiä halutaan kannustaa innovoimaan, ottamaan osaa yrityksen toimintaan myös oman tontin rajojen ulkopuolelta ja jakamaan tietoa. Edustamaan ylpeänä omaa ammattitaitoa ja arvoja. Niina nostaa esiin myös luottamuksen ja luotettavuuden merkityksen. Näitä vaalimalla rakentuu hyvä maine asiakkaiden ja sidosryhmien suuntaan sekä hyvinvoivan työyhteisön perusta. Tietty maanläheisyys leimaa tekemistä johtoa myöten, sillä täällä suositaan suoraa ja avointa lähestymistapaa, jolloin kanssakäyminen on kaikin puolin mukavampaa. Työstä puhuttaessa tärkeämpää on tavoitteiden saavuttaminen kuin kellokortin täyttäminen. Talon sisällä on mahdollisuus monenlaisiin uramahdollisuuksiin, etenkin jos niihin tarttuu itse aktiivisesti.

Boschilla työtä tehdään ammattiylpeydellä erittäin tavoitteellisesti ja kasvuhakuisesti. Kehitystyö on jatkuvaa, mistä kertoo 22 patentin päivätahti. Ison talon tuella ja kehitysmentaliteetilla innovoidaan elämää helpottavia ratkaisuja muun muassa turvallisuuden ja ympäristön hallinnan saralle. Vasta lanseerattu Boschin oma pilvipalvelu IoT-ratkaisuille on esimerkki modernista kehitystyöstä ja tuo verkottuneen maailman valttikortit yrityksen omiin käsiin.

Epilogi

2010-luvun Suomi. Digitaalinen maailma on tullut fyysisen maailman rinnalle. Bosch on edelleen luotettu monialatoimija, jonka toiminta nojaa perinteisiin ja henkii arvoja, joiden perusta on määritelty yli sata vuotta sitten. Tänään Boschin perheeseen kuuluu jo lähes 400 000 ihmistä.

>> Kiinnostuitko Boschista ja haluat mukaan tähän tarinaan? Kurkkaa ajankohtaiset työmahdollisuudet täältä.

 

Kuva: Robert Bosch

Teksti: Marika Luukkanen

 

Tämä juttu liittyy Eminen ja Robert Boschin yhteistyöhön. Juttu on kirjoitettu rakkaudesta lajiin, eli kiinnostaviin yritystarinoihin, työpaikkoihin ja työyhteisöihin. Suuhumme ei pistetä sanoja, vaan poimimme mielestämme tärkeää ja todennäköisesti lukijalle arvokasta tietoa kohdeyrityksestä tai työstä kohdeyrityksessä.



There are no comments

Add yours