_AEDR0139

Industry62 – Työpaikka, jossa kerätään onnistumiset yhdessä omiin taskuihin

Industry62 on henkilöstönsä omistama asiantuntijayritys, joka kulkee alkutaivaltaan. Se on erikoistunut älykkäiden digitaalisten palveluiden suunnitteluun ja toteutukseen. Kuten kaikki muukin tässä uudessa yrityksessä, myös osaaminen tulee muotoutumaan ajan kanssa sen mukaan, millaisia ihmisiä lähitulevaisuudessa liittyy mukaan. Yrityksen henkilöstöä työskentelee Tallinnassa ja Tartossa jo 90, kun Helsingin, Turun ja Tampereen toiminta on vasta käynnistymässä viiden ammattilaisen voimin.

Industry62:lla on historia osana suurta pörssiyhtiötä, josta henkilöstö päätyi ostamaan Industry62:n omakseen. Tämä päätös juontaa juurensa monesta nykyistä visiota ja toimintakulttuuria muovanneesta syystä. Työntekijöiden kova työ ja menestys haluttiin palkita niin, että työstä saadut voitot menisivät pelkästään työntekijöille. Hyvää kasvua haluttiin jatkaa. Vapaus, innostus ja halu omaan tekemiseen sinetöi ostopäätöksen.

Industry62 – Oman kulttuurin rakentajat

Kuten mainittua, Industry62 on kokonaisuudessaan työntekijöidensä omistama. Litteän hierarkian yrityksessä kaikki osallistuvat yrityksen suunnan määrittämiseen, sen verran kuin haluavat. Ja luonnollisesti jokainen yrityksen omistaja haluaa olla määrittämässä sen suuntaa ja tulevaisuutta. Alkutaipaleelta asti mukana olemisen hienous piileekin juuri siinä, että koko Suomen toiminta, yrityskulttuuri ja toimintamallit rakennetaan itse alusta asti. Yrityksen ihmislähtöinen toimintakulttuuri perustuu siihen, että itseohjautuvassa ja modernissa yrityksessä henkilöstö tekee, mitä parhaiten osaa ja haluaa.

Ideana on se, että loppuviimeksi pääset itse oikeasti hyötymään onnistumisista.

Itsenäisyyden ja vapauden saavuttaminen työssä onkin ollut yksi suurimmista syistä, miksi Industry62 on saanut alkunsa. Yritykseen hiljattain palkatut työntekijät ajattelevat, että projektit ja varsinainen työ ovat sitä, mitä he ennenkin ovat tehneet ja parhaiten osaavat, mutta uutta ja innostavaa on aito itseohjautuvuus, vapaus ja yrityksen kehittäminen itselle mieleiseen suuntaan. Ja tietenkin se, että kaikilla työntekijöillä on mahdollisuus ryhtyä itse yrityksen omistajiksi.

Ihmislähtöisen digitaalisuuden asiantuntijat

Industry62:n toiminnan keskiöstä löytyvät empatia ja aito kyky kuunnella asiakasta. Näiden avulla löydetään paras ratkaisu asiakkaan oikeaan tarpeeseen. Yritykseen palkatut työntekijät ovat ennen kaikkea ihmisten toiminnan, ajattelun ja tarpeiden ymmärtäjiä. Yritys haluaa tuottaa digitaalisia ratkaisuja, jotka helpottavat ja parantavat arkea ja elämää. Visio aidosti ihmislähtöisestä digitaalisuudesta varmistuu yrityksessä kokonaisvaltaisen ratkaisun tuottamisen avulla: koko asiakasprojekti hoidetaan tulevaisuudessa ketterästi saman katon alta suunnittelun, kehityksen ja analytiikan asiantuntijoiden toimesta.

’Ennen ensimmäistäkään kaaviota, rautalankamallia tai koodinpätkää on ymmärrettävä ihmisen tarpeita, ajattelua ja käyttäytymistä.’

Kasvaminen on Industry62:n keskeinen tavoite lähitulevaisuudelle. Yrityksessä ajatellaan, että kaikki kasvu lähtee yksilöstä. Kun yksilö kasvaa ja kehittyy, tuloksena koko yritys kasvaa. Kun henkilöstön kokoa saadaan kasvatettua, voidaan yhdessä tehdä enemmän. Ja juuri yhdessä tekemistä, siitä syntyvää iloa sekä osaamisen kehittymistä Industry62:ssa halutaan. Tärkeänä arvona korostuu jatkuva osaamisen jakaminen ja yhdessä oppiminen. Vaikka yritys koostuukin alan ammattilaisista, halutaan aloittelijan mieli ja innostuneisuus elinikäistä oppimista kohtaan säilyttää kaikessa, mihin ryhdytään.

’Toivomme, että samat arvot omaavat, itse ajattelevat ja elinikäisestä oppimisesta kiinnostuneet ihmiset löytävät meille.’

Industry62:n toimitusjohtaja Harri Kulmala sanoo, että arvomaailma on tärkein tekijä osaamisen rinnalla henkilövalintoja tehtäessä. Kun arvot täsmäävät ja henkilö tykkää siitä, miten yrityksessä toimitaan ja mitä yritys tekee, henkilö sopii. Muuta ei juuri haluta rajata, tavoitteena kun on kasvaa ja kehittyä siihen suuntaan, millaisia ihmisiä taloon palkataan. ”Ihanteellisinta olisi löytää ihmisiä, jotka haluavat kehittää yritystämme ja ryhtyä sen omistajiksi”, Kulmala summaa.

 

Oletko sinäkin elinikäinen oppija, ihmisläheinen kuuntelija sekä sen lisäksi vielä joko suunnittelun, kehityksen tai analytiikan ammattilainen? Tykkäätkö siitä, miltä Industry62 kuulostaa? Suosittelemme lämpimästi!

Tutustu Industry62:seen tarkemmin täällä >>

 

Teksti: Siiri Laaksonen

Kuvat: Industry62

 

TÄMÄ JUTTU LIITTYY EMINEN JA INDUSTRY62:n YHTEISTYÖHÖN. JUTTU ON KIRJOITETTU RAKKAUDESTA LAJIIN, ELI KIINNOSTAVIIN YRITYSTARINOIHIN, TYÖPAIKKOIHIN JA TYÖYHTEISÖIHIN. SUUHUMME EI PISTETÄ SANOJA, VAAN POIMIMME MIELESTÄMME TÄRKEÄÄ JA TODENNÄKÖISESTI LUKIJALLE ARVOKASTA TIETOA KOHDEYRITYKSESTÄ TAI TYÖSTÄ KOHDEYRITYKSESSÄ.



There are no comments

Add yours